torstai 29. tammikuuta 2015

Näyttelyt Lahti 24-25.1.2015

Sipsun kissalan kissoilla näyttelytauko on ollut pitkä. Perheeseemme on syntynyt tänä aikana ihmis- sekä kissavauvoja. Nyt kuitenkin päästiin reissunpäälle. Lahdessa järjestettiin Suomen Rotukissayhdistys RY:n toimesta kansainväliset kissanäyttelyt. Näyttelypaikkana toimi Lahti halli. Järjestelyt olivat kerta kaikkiaan loistavat. Tilat olivat mittavat ja homma toimi. Itseäni jännitti valtaisasti, kun edellisestä kerrasta oli niin pitkä aika. Lähdimme kahden kissan kanssa matkaan jo perjantaina ja yövyimme Helsingissä ystävän luona. Matkassa olivat siis Hilla (FI*Lumikissan Diiva) ja Jinna (FI*Sipsun Aurora Borealis).

Ennen näyttelyä saadussa vahvistuskirjeessä näyttelyn kerrottiin olevan EURO-tyylinen. Tämän tyyppisissä näyttelyissä kissojen häkit ovat verhoamattomat sekä edestä, että takaa. Ajattelin, että oma tuplasturdini ei käy, joten menin tilaamaan uudet näyttelyverhot. Verhoista tuli paljon hyvää palautetta ja varsinkin lapset tykkäsivät niistä kovin. Verhojen mukana tuli samalla uusi pehmoinen pesä, jota Jinna jopa käytti. Verhot ja pesän on tehnyt käsityönä Birregin.


Lahden näyttelyssä oli esillä monta siperialaista ja moni oli myös voittoisa. Siperiankissat saalistivat viikonlopuna 23 tuomarin paras valintaa ja 6 BIS (Best in Show) titteliä. Myös kasvattajaluokan voitti siperiankissa kasvattaja FI*Amurin.

Molemmat matkassa olevat kissat edustavat samassa väriryhmässä VIII (kaikki hopeamuunnokset valkolaikullisena).  Tässä värissä on harvoin paljon kissoja samassa näyttelyssä. Lauantaina samassa värissä oli jopa 5 kissaa ja sunnuntaina 4. Kumpanakaan päivänä Hillalla ei ollut serttikilpailua, joten lauantaina saatu sertti (CAC) oikeutti valmistumaan luokassa 9 Championiksi ja sunnuntaina saatu sertti (CACIB) oli ensimmäinen luokassa 7. Hillan turkki ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa, kun joulun jälkeen hieno karvakauluri "tipahti" todella nopeasti. Arvostelut olivat muutoin oikein hyvät. Molempina päivinä Hilla oli sekä värin parhaan, että tuomarin parhaan naaraan valinnoissa, mutta paneeliin ei ollut vähäturkkisena mitään asiaa.

Jinnalle Lahden näyttely oli ensimmäinen. Sinne lähdettiin ennen kaikkea hakemaan kokemusta. Molempina päivinä Jinna oli mukana värinparhaan valinnassa emonsa kanssa ja tuomarin parhaan pennun valinnassa. Yllätys oli melkoinen kun pikkuinen nappasi molemmat tittelit sunnuntaina! Minulla oli täysi työ pitää Hilla emoa tyytyväisenä sunnuntain värinparhaan vertailussa, niin huomasin Jinnan värin parhaaksi valinnan vasta arvosteluseteleistä :D. Piti ihan käydä kilpakumppanilta varmistamassa menikö tämä nyt oikeasti näin. Viikonloppu sujui siis toiveitten mukaisesti ja paljon yli. Seuraavan kerran näytelmiin ollaan lähdössä vajaan kuukauden päästä Jyväskylään.

FI Sipsun Aurora Borealis "Jinna"



Otin itse vähänlaisesti kuvia näyttelystä ja digipokkarilla muutamat otetut kuvat eivät oikein ole onnistuneita. Hillasta ei näköjään tullut yhtään julkaisukelpoista. Paikalla oli kuitenkin valokuvajaa Tessa.lv, joka oli ottanut kuvia paneeleista ja Jinnakin oli päässyt kuviin <3. Alla olevat kuvat ovat peräisin Tessa.LV:n kuvagalleriasta.






2 kommenttia:

  1. Voi miten on Jinnalla ihana katse! Onnea näyttelymenestyksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tessa on kyllä loistava kuvaaja. Pitää käyttää tytöt kuvattavana erikseen, kun ovat kunnollisessa turkissa.

      Poista