tiistai 5. heinäkuuta 2016

Ei pentuja :'(

Odotin kovasti Hillan synnytyksen käynnistyvän viimeistään viikonloppuna. Näin ei kuitenkaan käynyt. Painoa Hillalle oli kertynyt 1,5kg, mutta se ei ollut enää viimeiseen viikkoon noussut ja en mielestäni tuntenut pentujen liikkeitä. Sain maanantai iltapäiviksi ultra-ajan lähieläinlääkärille. Ultrassa paljastui yksi sykkivä pennun sydän ja iso nestemassa. Tämä lääkäri suositteli leikkausta vasta loppuviikoksi. Päätimme kuitenkin viedä Hillan päivystykseen vielä samana päivänä ja saimme leikkaus ajan illaksi klo 20:00. Kohdusta paljastui yksi elävä tyttöpentu, mutta valitettavasti se ei ollut kehittynyt kunnolla ja ei ollut elinkelpoinen. Yleensä poikkeukselliset nestemassat kertovat jostain ongelmasta. Olimme jo päättäneet, että Hilla steriloidaan samalla, mikäli se on mahdollista. Kohdun kunto olikin sellainen, että se päätös oli ainoa oikea. Leikkaavan lääkärin mielipiteen mukaan synnytys ei todennäköisesti olisi käynnistynyt itsestään ja leikkaus pelasti Hillan hengen.

Kotiin lääkitykseksi saatiin vatsansuojalääkettä, kipulääkettä ja antibiootteja. Haava on siisti ja kissan vointi hyvä. On vain sydäntä särkevää katsella ja kuunnella, kun Hilla etsii ja kutsuu pentujaan. Se tiesi odottavansa. Se on yrittänyt saada Novasta sijaispentua, mutta Nova ei ole kovin innostunut asiasta. Kauluri oli kissalle kovin stressaava ja vietti yön kuin norsu posliinikaupassa. Aamulla laitoin leikkaushaavan suojaksi vauvan bodyn. Se ei vaikuta haittaavan ollenkaan ja näin Hilla ei pääse nuolemaan sulavia tikkejä. Nyt ei auta kuin toivoa ja seurata, että komplikaatioita ei tule. Valitettavasti kaikki ei mene aina toiveiden ja suunnitelmien mukaan. Tärkeintä oli kuitenkin se, että Hilla selvisi ja pääsee nyt nauttimaan rauhallisesta elämästä ilman stressaavia kiimoja ja hormonihuuruja.



2 kommenttia:

  1. Voi miten surullista :( Hillalle parempaa vointia, paljon pusuja ja haleja tältä suunnalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hellyyttä Hilla todellakin nyt kaipaa. Se seuraa ihmisiä koko ajan ja tulee syliin kehräämään. Kovin rauhaton se vielä on. Toivottavasti parissa päivässä helpottaa.

      Poista